Moi Isä,
Kirjoitan Tuusniemeltä, Saaran mökiltä.
Makaan saunarakennuksen sängyssä, jonka jaan Roosan kanssa. Roosa selailee
Taidevandalismi-sivustoa (Facebook-sivu, josta klassisen kauniille
kuvataiteelle annetaan lyhyellä tekstillä uusi konteksti. Ne on aika hauskoja,
usko pois) ja näyttää parhaat palat mullekin. Isot ikkunat avautuvat Kallaveden
suunnalle, jossa vielä muutama tunti sitten näkyi tämän kesän kaunein
auringonlasku. Kello on 2 yöllä, ja takana on pitkä päivä. Siitä haluan sinulle
kertoa.
Kun itse kömmin puoliksi heränneenä
keittiöön, Saara ja Roosa laittoivat jo mokkapalapellillistä uuniin. Vähän
jännitti, sillä tänään esityksiä oli edessä kaksi. Toinen Kosulassa,
Luostaritien kyläkaupan pihalla, jossa jo edellisenä iltana esiinnyttiin, ja toinen
Vehmersalmella, Syvähiekan kesäteatterilla. Kummatkin nykyisiä Kuopion kunnan liitännäisiä,
joissa ollaan edellisinä päivinä käyty jakamassa hitokseen flaijereita, varmaan
yhteensä noin 400. Mainostaminen taisi toimia, sillä ihmisiä todella tuli paikalle.
(Erityismaininta: saatiin Kosulassa yleisössä istuneelta paikallisen
kirpputorin omistajalta lahjaksi kasa t-paitoja.) Kyläkaupan omistaja Risto huusi
viimeisinä sanoina perään, että ensi vuonna sitten uudestaan, ja eiköhän me
tulla.
Sitten Vehmersalmi. Kaikilla taisi olla illan
keikasta jo ennalta hyvä kutkutus. Tarjolla oli kahvia, Laitilan rio-kolaa,
pullaa ja mokkapalaa, ja järven rannalla sijaitseva Syvähiekan kesäteatterin
lava on lempeän kotoisa. Koska paikalle oli vaikea löytää, väsersimme viime
hetkellä Aila elää!-tienviittoja, joita oli pystytettävä kilometrinkin päähän esityspaikasta.
Viitoilla tai viitoitta, joka kerta yllätyn siitä, että ihmisiä niin sankoin
joukoin saapuu yleisöksi. Jokaisena esitysiltana tulee vitsailtua pienten
kylien yleisöryntäyksistä, mutta Vehmersalmi se vasta oli. Yhteensä porukkaa
taisi olla yhtä paljon kuin ensi-illassa Helsingissä. Esitys meni paremmin kuin
koskaan aikaisemmin. Meni helvetin hyvin. Ihmeellinen onni ja rauha laskeutui
näyttämöllä olemiseen. Oli ilo näytellä. Kotona grillattiin, loikoiltiin ja
pelattiin Jungle Speediä ja Aliasta. Kiertueen pisin päivä ei ollutkaan
katastrofi.
Isä, kirjoitan tästä nimenomaan sinulle,
koska ilman sinua tämä päivä ei olisi sujunut yhtä hyvin.
Niin kuin sanoin, kiertueen pisin päivä ei
ollut katastrofi. Se kävi kumminkin lähellä. Noin 1,5 tuntia ennen päivän
ensimmäistä keikkaa auto hyytyi 10km päähän kyläkaupasta. Moottori hurisi kovaa
vauhtia, mutta rakas Saabimme ei liikkunut muualle kuin alamäen mukana
taaksepäin. Tuon kymmenen kilometrin lisäksi meillä oli tiedossa vielä 25km ajo
takaisin Saaran mökille hakemaan illan esitykseen tarvittavia tavaroita ja
sieltä 40km matka Syvähiekan kesäteatterille sekä samainen matka yöksi
takaisin. No, lienee muutenkin selvä juttu, että kiertävää teatteria
pienemmillä paikkakunnilla työstävä ryhmä tarvitsee auton.
Haluan pyytää anteeksi jokaista kertaa, kun
olen otsa rytyssä naureskellut perheemme Autoliitto-jäsenyyttä (viimeksi
ensi-illassa) ja vähän tuhissut, kun olet joka vuosi muistanut antaa myös
minulle oman jäsenkorttini.
Kun moottori poksahti, oli jäsenkortti hetkessä
esillä. Autoliiton odotusmusiikki soi puhelimesta taustalla kun lämmiteltiin ja
lopulta Saaran isä Hende, joka oli onneksi joka tapauksessa tulossa katsomaan
esitystä, noukki meidät ensimmäiselle keikkapaikalle. Kun sieltä oli aika
jatkaa matkaa, oli Autoliiton uusi, kiiltävän punainen auto odottamassa tien
varressa.
Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta
kaikki hyvin Savossa, jossa Saab vaihtui ainakin muutamaksi päiväksi Seatiin.
Kiitos Isä, Hende ja Autoliitto
Minne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti