torstai 14. heinäkuuta 2016

Keskiviikko 13.7.2016, 6-tie pohjoiseen Radio Novalla soi Raptori. 20 vuotta vanhan Saabin takapenkkillä ollaan hieman hiljaisempia kuin edellisinä päivinä. Iskelmä. Nova. NRJ. Miksi Nostalgian taajuus ei toimi. Viimeisen treeniviikon kyykimme Liisankadun tunnelmallisella Kellariteatterilla. Ensi-illaksi ulos astuminen loi produktioon sen suurimman kontrastin. Lapinlahden sairaalan piha teki teatterista kesäteatterin, yleisö viiden hengen pyörremyrskystä suuren joukon yhteisen illan ja esityksen valmistuminen neljästä näyttelijästä ja yhdestä ohjaajasta viisi reissaajaa. Ensi-ilta tankkasi meihin iloa, hinkua ja jaksamista. Nyt alkoi kesäloma. Esityksiä on takana viisi, yhtä monta kuin päiviä tien päällä. Kesäloman aikana on keritty ajaa auto kerran ojaan, käydä kerran sairaalassa, unohtaa kitara kaksi kertaa auton ulkopuolelle, lisäksi puhuttu pääosin ruoasta. Kiitos Helsinki (x2), Imatra, Lappeenranta ja Simpele. Niin kuin jo tavaksi tulleissa ‘ruokarukouksissamme’ on todettu useampaan kertaan: Meillä on paljon, josta olla kiitollinen ja monia, keitä kiittää. Radio Nostalgia löytyi, matkan toinen bensatankillinen palaa hyvää vauhtia ja kesäloma tuntuu suomalaisemmalta kuin moneen vuoteen. Minne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti