Aila elää!

Helsinki, oma sänky, 3.7.2016

”On hämyinen kesäyö. Radiosta kuuluu vanhoja suomihittejä, joku laulaa mukana. Paljas iho liimautuu vieressä istuvan nihkeään ihoon kiinni ja hiukset lepattavat aukinaisesta autonikkunasta tulevassa ilmavirrassa. Sylissä oleva kitara alkaa painaa ja jalat puutua oltuaan liian monta tuntia suoristumatta. Pysähdymme uimaan. Keskikesällä vesi on lämmintä ja joku näppäilee kitarasta tuttua säveltä. Perille on vielä matkaa, määränpäämme on ennalta tuntematon. Jännittää tuleeko huomenna yleisöä paikalle. Onneksi saan olla juuri tässä hetkessä, juuri näiden tyyppien kanssa.”

Tästä mielikuvasta sai lähtösysäyksensä Rajasusi Kollektiivin ensimmäinen kesäteatterikiertue, joka toteutui kesällä 2015. Kesällä 2016 kiertueen reitti tekee matkalla uusia mutkia ja koukeroita, mukaillen kuitenkin viime kesältä tutuksi käynyttä reittiä. Tämä blogi toimii työryhmän lokikirjana. Muistivihkona, johon piirretään karttaa kuljetusta reitistä, kirjataan matkalla tehtyjä havaintoja ja kerrotaan tärkeää informaatiota kanssamatkustajille.

Matkapäiväkirjan pitäminen tuntuu tärkeältä, sillä prosessi kokonaisuudessaan ollut melkoinen matka koko työryhmälle, puhumattakaan siitä matkasta, joka alkaa ensi perjantaina, kun koko porukka sulloutuu kiertueauton kyytiin ja lähtee kuukaudeksi kohti tuttuja ja tuntemattomia kyliä ja kaupunkeja. Yhteinen matka alkoi alkuvuodesta ja ensimmäiset palaverit pidettiin Skypen välityksellä osan työryhmästä asuessa ulkomailla. Vaikka viime kesältä on jäänyt jonkinlainen käsitys siitä, mitä tulevalta voi odottaa, siitä huolimatta lähtökohta viime vuoteen verrattuna on täsmälleen sama: alussa ei ole mitään, korkeintaan jonkinlainen ajatus tulevan esityksen teemoista ja tapahtumista. Esitys ei ole jatkumoa viime kesän näytelmälle, mutta tuntui tärkeältä säilyttää jokin yhteys viime vuoteen. Koska kyseessä on kiertävä esitys, tuntui oleelliselta, että tänäkin vuonna esityksessä ollaan matkalla.

Vappuna koko seurue saatiin vihdoin saman maan kamaralle ja kolmeksi päiväksi Hämeenlinnaan Minnen vanhempien residenssiin. Vappusiman ja munkkien lomassa ajatukset alkoivat muodostua ensin ideoiksi ja lopulta kahden kuukauden kehittelyn, kokeilun, venyttämisen ja vanuttamisen jälkeen tarinaksi, musiikiksi, liikkeeksi ja kuviksi.

Ensi-iltaan Lapinlahden sairaalan pihalla on nyt 3 yötä aikaa. Valtavasti on vielä tekemättä, mutta mieli on levollinen - esitys saadaan ajoissa valmiiksi. Iso kiitos tästä kuuluu jälleen kerran rakkaille vanhemmille, viime vuoden työryhmälle, ystäville ja tuttaville, sekä tietenkin eri esityspaikkojen yhteistyökumppaneille, jotka ovat kaikki tuoneet oman panoksensa tämän esityksen aikaan saamiseksi. Kohta mennään, jännittää. Matkalta palaava ei koskaan ole sama ihminen kuin matkalle lähtiessään, joten odotan innolla mitä tämä kesä tuo tullessaan.

Nähdään pian jossain päin Suomea.

Rakkaudella

Saara

Ps. Alun romanttisesta mielikuvasta huolimatta todellisuus viime kesänä oli seuraavanlainen: kiertueauto oli hajonnut jo ennen esityskauden alkamista ja Lapissa keskilämpötila pysyi suurimman osan ajasta alle 10 asteessa. Esitykseen lavalle kirjoitettu Mersu korvattiin polkupyörällä ja kiertueelle lähdettiin nöyrästi Pohjolan liikenteen kyydissä. Uimassa käytiin pari kertaa saunasta ja kitaraa soitettiin VR:n hytissä, kunnes naapurihytin matkustaja ilmoitti kuulleensa tarpeeksi musiikkia yhdelle junamatkalle.

Siitä huolimatta kävi kuten reissussa yleensä käy – mikään ei mene niin kuin etukäteen suunnittelit, mutta reissusta tulee elämäsi paras.